top of page

"Taas ollaan kokouksissa jumissa ja ei päästä kentälle tarkastamaan työntekijöiden etenemistä.’’

Vieraileva kirjoittaja, projekti-insinööri (aikatauluvastaava)

"Taas ollaan kokouksissa jumissa ja ei päästä kentälle tarkastamaan työntekijöiden etenemistä.’’

3/28/24, 1:00 PM

Urakoitsijan työnjohtajan ajankäyttö kuluu pitkälti muualle kuin kentällä tilanteen seuraamiseen ja ohjaamiseen.

Aliurakoitsijan tapoja tehdä tehokasta taloudellista tulosta on optimoida omien resurssien sijoittelu pitkälle aikavälille etukäteen ja tunnistaa mahdolliset tavat reagoida poikkeamiin. Hukkatyötuntien pienentäminen lähelle nollaa on tärkeä tavoite omien kustannusten optimoimiseksi. Lisäksi äkkinäiset työntekijöiden poissaolot ja suunnitellusta aikataulusta jääminen pelottaa, tekijäkohtainen varamestojen puuttuminen jännittää ja kokonaiskuvan näkeminen on sumeaa.


Omia tekijöitä saa etsiä työmaalta tuntitolkulla, (jos vain on aikaa). Jatkuvasti saa olla puhelimessa yrittämässä tavoitella tekijöitä ja vaatimassa tilannepäivityksiä. Tekijöiden poissaolot tulevat selville vasta puoliltapäivin ja niihin reagoimiseen sille päivälle voi jo unohtaa->taas on yksi henkilötyöpäivä menetetty työvaiheessa. Korvaavien resurssien selvittelyyn manuaalisesti kuluu taas aikaa ja selvittelyn osuus taas työpäivän sisällöstä kasvaa.


Budjettiylitykset, tehottomuus, aikataulusta jääminen ja hallinnoinnin ongelmat ovat tuttuja pelkoja ja tosiasioita. Näiden ongelmien selvittelyn takia työnjohtajan työpäivät venyvät taas liian pitkiksi ja arkipäivien vapaa-ajan konsepti on jo unohtunut.


Hitaan paperilapuille suunnittelemisen voi unohtaa ja työteliäästä taulukko-ohjelma resurssiseurannasta voi siirtyä lennokkaasti tehokkaampaan ja runsaammin älyominaisuuksia sisältävään järjestelmäpohjaiseen resurssiseurantaan.


Näitä ongelmia on mahdollista ratkaista ketterämmin järjestelmäpohjaisella työresurssisuunnittelulla ja –seurannalla.


Urakka.app on se ratkaisu, jota olet mahdollisesti tietämättäsi jo odottanut. Sovelluksen yksi osa-alue keskittyy älykkääseen resurssiseurantaan, jossa voi mm. seurata työntekijöidensä tilannetta. Suunnittele työntekijöidesi työt, vaikka työtehtävittäin tai työmaittain niin pitkälle eteenpäin kuin vain työmaiden ajankohdat sallivat. Hae yksittäisten henkilöiden tilannetta ja tarkasta kuinka pitkään, minne ja mihin tehtäviin hänet on varattu. Tarkasta työmaittain ketkä työntekijäsi siellä ovat töissä ja kuinka pitkäksi ajaksi heidät on varattu. Tarkasta ketkä tekijäsi eivät ole ilmoittautuneet, kirjautuneet tai jatkaneet työtehtäviänsä järjestelmässä päivittäin ja näe heidän mahdollinen poissaolonsa resurssivalvonnassa huomioväreillä tai resurssivalvonnan poikkeamalokissa.


Voit myös selvittää, ketkä tekijät millä tahansa työmaalla vapautuvat ensin ja myös milloin he vapautuvat uusiin tehtäviin/työmaihin. Järjestelmä ilmoittaa heti, kun tekijäsi saa työn valmiiksi ja on vailla seuraavaa tehtävää. Reagoi yllättäviin poissaoloihin ja tarkasta tilanne nopeasti alustan kautta valitsemalla työntekijän tilalle esim. joku seuraavista rajaustyökalun avulla nähtävistä tekijävaihtoehdoista:


valitsemalle joku tekijöistä ilman tehtävää

valitsemalla korvaava henkilö paikasta/tehtävästä, joka on eniten aikataulussa tai sen edellä

valitsemalla seuraavaksi vapautuvaksi merkattu tekijä


Sovelluksen työtehtävien etenemät voi myös linkittää suoraan omaan aikatauluseurantaan ja aikataulutehtäviin, jolloin omien töiden eteneminen päivittyy suoraan toteumien mukaan aikatauluun ja aikataulupoikkeamiin reagoiminen helpottuu.


Työnjohtaja-> voit kokeilla pienentää verenpainettasi ottamalla käyttöön Urakka.appin älypohjainen järjestelmä. Unohda manuaalinen työ ja luota tekniikkaan. Ehkä kerrankin työpäivän aikana on aikaa nostaa jalat pöydälle.

bottom of page